Nyt on aika minunkin tulla ulos syvästä ja pimeästä luomukaapistani. Ei siksi, että haluaisin, vaan koska olen vahingossa jo liian pitkään, ja liian monessa paikassa, kertonut erinäisistä luomuraaka-aineista kotitaloutemme ruoka-arjessa. Tässä nyt menee varmaan se viimeinenkin katu-uskottavuuden pisara omasta ruoka-alan asiantuntijuudesta, mutta totuus on se, että nykyään tulee ruokakaupassa tsekattua ensin kotimaiset luomuvaihtoehdot. Hyppäys siitä, että kielsin kaiken luomun ostamisen höpöhöpö –tuotteina, on varsin pitkä. Ja on vaatinut paljon sisäistä taistelua ja pohdintaa.

Kun on ollut elintarvikealalla jo 80 –luvulta asti, on nähnyt ne kaikki useat teollisuuden yritykset tuoda luomutuotteita laajemmin markkinoille. Ja kun kaikki ovat lähestulkoon epäonnistuneet, niin usko luomun tulevaisuuteen ei ole ollut kovin vahva. Tai usko ylipäätään luomutuotannon oikeutukseen tai hyötyihin on ollut aika matala, kun luomun puolestapuhujat ovat perinteisesti olleet fanaattisia hörhöjä ja argumentitkin ovat usein olleet tuulesta temmattuja epätieteellisiä väitteitä, ei faktoja. Eli mikä saa faktaorientoituneen ja putkiaivoisen insinöörin, varustettuna yliannostuksella satakuntalaista kyynisyyttä, muuttamaan mielipiteitään ja ostokäyttäytymistään? No, se katolla muutama vuosi sitten piipahtanut haikara nyytteineen.

Rehellisyyden nimessä on sanottava, että on niitä muitakin syitä. Tietysti jokainen haluaa tarjota jälkikasvulleen laadukkainta ja puhtainta ruokaa. Ja haluamme vähentää erilaisten kemikaalien pumppaamista maaperäämme ja vesistöihimme. Mehiläisiä ja maaperän eliöstön hyvinvointia unohtamatta. Ja kaikkea muuta kivaa ja ihkua, millä maailma pelastuu. Käytännössä siis kuitenkin valikoima, ostopaikat, saatavuus ja hinta ovat ratkaisevassa asemassa.

Kaupoista saa nykyään kaikkea luomuna lähes ympäri vuoden. Ja jos ei kaupasta saa, niin silloin yleensä REKO-ringeistä löytyy. Ja mikä tärkeintä, luomutuotteiden hinnat eivät ole enää älyttömän kalliita. Ei me kuluttajat nyt niin tyhmiä olla, että tuplahintoja makseltaisiin. Saati silloin, jos kyseessä on joku ”almost organic” –tuote Aasiasta. Se, että REKO –ringeistä saa luomuperunaa (ja vieläpä XXL –kokoista jauhoista lajiketta!) ja luomupaistijauhelihaa jopa halvemmalla kuin vähittäiskaupoista, tulee tuomaan yhä enemmän kuluttajia luomumarkkinoille. Lapsiperheen tärkein raaka-aine, jota pitää aina löytyä pakastimesta, on satakuntalainen peruna-keittokasvissekoitus. Minulle oli itselle silmiä avaavaa kokemus huomata hypermarketin pakastealtaalla, että hintaero tavanomaisen ja luomupussin välillä oli todella pieni. Ja jos insinöörimäisesti haluaa laskea luomulihasopan kokonaiskustannuksen per henkilö, niin luomuvaihtoehto on enää senttejä kalliimpi per henkilö kuin tavanomainen. Ei kymmeniä senttejä, saati euroja.

Kaikkia raaka-aineita ja tuotteita ei tulla koskaan saamaan tarjolle kotimaisena luomuvaihtoehtona. Ja luomusisäfilee tulee aina olemaan kallista. Mutta luomukasviksia, -juureksia, -munia, -maitotuotteita, -leipää ja –lihatuotteita löytyy jo laajat valikoimat kohtuuhintaan isommista kaupoistakin. Luomuvalikoima on myös laajentumassa yhä enemmän puolivalmisteisiin ja jalosteisiin, jolloin luomutuotteita voi käyttää arjen kiiressäkin täydentämässä tavanomaisia lähiruokatuotteita.

Niin se maku. Itse en uskalla väittää, että luomuruoka maistuisi paremmalta kuin tavanomainen kotimainen lähiruoka. Mutta ei se maistu huonommaltakaan. Tai kuten satakuntalainen asian kauniisti ilmaisee: Ei paskemman makuista.

Give shit a chance!

Marko Jori, Pyhäjärvi-instituutti

•