Avaa valikko Valikko

Heikkilän tila, Jukka-Pekka ja Marja Heikkilä, Kankaanpää

Jukka-Pekka ja Marja Heikkilä viljelevät 34 hehtaarin tilaa Kankaanpään Hapuojan kylässä. Viljelykierrossa on viherlannoitusnurmia sekä tattaria. Yleensä kaksi vuotta kumpaakin. Tattari myydään Keskisen Myllylle Vilppulaan. Tilalla toimivasta käsityöpuodista voi ostaa käsityöläisten tuotteita sekä Keskisen Myllyn tattarituotteita.

Heikkilän tila siirtyi luomuun vuonna 2014, sillä torjunta-aineista piti päästä eroon. Heitä myös kiinnosti uusi tuotantomenetelmä. Työmäärä on Jukka-Pekan mukaan kasvanut noin 35 prosentilla tavanomaisesta, mutta myös kannattavuus on ollut hieman parempaa. Maata muokataan pääosin kyntämällä, kylvömuokkauksilla ja äestämällä. Rikkakasvitilanteen mukaan maita on ajettu välillä myös kultivaattorilla ja lautasmuokkaimella. Kaikki tilan työt hoidetaan tilan omalla konekalustolla.

Yhteystiedot: Jukka-Pekka Heikkilä, 0400737627, Venesjärventie 80, 38740 Hapuoja.

(Päivitetty 10/2020)