Isojaakkolan tila, Eura
Tuire Jaakkola ja Teemu Ansio viljelevät Euran Paneliassa sijaitsevaa vanhaa Isojaakkolan tilaa. Tämä poikkeaa tavallisesta luomutilasta, sillä tilan pellot on jaettu kahden eri tilatunnuksen alla viljeltäviksi. Toisen tilatunnuksen lohkoja viljellään tavanomaisesti ja toisen luonnonmukaisesti. Luomuun peltolohkoja on siirretty vaiheittain vuodesta 2016 alkaen. Tavanomaisesti viljeltävien peltolohkojen pääkasvi on teollisuuteen tuotettava punajuuri. Välivarastointiin ja syksyn ja talven aikana tapahtuviin toimituksiin tilalla on mittava punajuurivarasto.
Tila on yksi Suomen kolmesta luomubroilereita tuottavista tiloista. Tuotanto alkoi vuonna 2016, kun ensimmäinen luomu-untuvikkoerä toimitettiin. Uuden tuotannonalan aloittaminen sujui ilman suurempia ongelmia, sillä toiminta kanojen kanssa oli tilan isäntäparille tuttua. Tilalla oli jo aiemmin tuotettu kananmunia ja luomukananuorikoita. Uusi tuotannonala kiinnosti ja luomubroilerintuotanto tarjosi oivan mahdollisuuden siihen perehtymiseen. Broilerkasvattamorakennus on tehty muuttamalla vanha kasvattamo uuteen käyttötarkoitukseen sopivaksi. Luomubroilertuotanto asettaa tuotantotiloille ja tuotannolle omia vaatimuksia - mm. ikkunapinta-alan tulee olla viisi prosenttia kasvattamon lattiapinta-alasta. Ikkunoista tulevan valon määrän epäiltiin aluksi pelästyttävän lintuja, mutta käytäntö on osoittanut huolen turhaksi. Linnut pysyvät rauhallisina, kun kanalan olosuhteet ja kanojen ruokinta ovat kunnossa. Linnut jopa nauttivat ikkunoista tulevista auringon säteistä ja kylpevät pehkussa auringon lämmittäessä.
Alkunsa luomubroilereiden tuotanto saa Tanskasta tuotavista Hubbard-jalosteen munista. Nämä haudotaan Huittisissa, josta untuvikot toimitetaan tilalle kasvatettavaksi. Tämä Hubbardin jaloste on tavanomaisessa tuotannossa käytettäviä jalosteita hidaskasvuisempi, mistä syystä lihan rakenne on kiinteämpi kuin nopeampikasvuisilla broilerjalosteilla. Luomusäädökset määrittävät kasvatushallin lintuparven maksimikoon, joka on 4800 lintua sekä suurimman lintutiheyden lattianeliötä kohden. Linnuilla pitää olla kesä-syyskuun aikana kuuden viikon iästä lähtien myös ulkoilumahdollisuus. Laidunalaa tulee varata tarkoitukseen 10 m2 lintua kohti. Vaikka linnuilla olisi mahdollisuus tepastella laitumella kauemmaksikin, pitäytyvät ne kuitenkin turvallisen matkan päässä kanalarakennuksesta. Broilereilla on ulkoluukuista pääsy katetulle terassille. Terassi suojaa tuulelta ja auringolta. Terassilla on myös heinää, jota linnut mielellään kuopsuttavat. Kauempana laitumella on siirrettävät katokset, jotka antavat myös suojaa linnuille. Välillä joku kukoista kiekaisee ”varoitusäänen” jolloin osa linnuista palaa äkkiä sisälle. Perheen lapset seuraavat mielellään kanojen touhuilua ulkona.

Broilereiden ruokinta hoituu automaatin avustuksella. Rehustus koostuu luomuviljasta, -herneestä, -härkäpavusta sekä teollisesti valmistetusta rehusta, jota on keskimäärin 70 % rehuannoksesta. Luomubroilereilla pitää olla tarjolla myös karkearehua, joka tarjoaa linnuille virikettä. Karkearehuna käytetään heinää pikkupaaleissa. Linnut kuopivat ja hajottavat paalit nopeastikin. Heinä kahisee mukavasti jalkojen alla. Linnut ovat myös leikkisiä, kun joku innostuu juoksemaan korrenpätkä suussaan muiden lähtiessä perään. Broilerhallilla käydään vähintään joka aamu ja ilta. Broilerhallia lämmitetään hakkeella ja sähköä tuotetaan suulin katolla olevilla aurinkokennoilla.
Tuotannon ja myyntiin tulevien erien jaksottamiseksi tasaiseksi halli tyhjennetään kahdessa erässä. Ensimmäinen erä viedään 62 päivän kasvatuksen jälkeen ja loput viikkoa myöhemmin. Broilerit teurastetaan, leikataan ja pakataan Säkylässä. Kun linnut on viety pois, halli tyhjennetään ja pestään kuumavesipesurilla. Erien väli on 2 viikkoa ja vuosittain kasvatetaan 4-4,5 erää.
Tuotanto myydään L’uomu Nokka tuotemerkillä ja kaikki tuotteet ovat maustamattomia, ”naturell”. Jakelukanavina käytetään pääasiassa Prismoja, S-Marketteja sekä Citymarketteja. Jonkin verran tuotteita myydään myös itse Reko-renkaiden kautta. Kaikki tuotteet on valmiiksi pakattu ja myydään L’uomu Nokka tuotemerkillä.
Luomubroilerintuotantoa viljelijäpariskunta luonnehti mielenkiintoiseksi, mutta työvaltaiseksi. Hubbard-rotuiset broilerit ovat käytökseltään uteliaita ja vieraastakin ihmisestä kiinnostuneita. Luomutuotannon lintuparven koko on pieni, mistä syystä tuotannon kustannuksetkin ovat korkeat. Tilan broilereiden määrä halutaan pitää kuitenkin kohtuullisena, mikä sopii hyvin tilan tilanteeseen. Kysynnän kasvaessa myös lintumäärän kasvattaminen saattaa tulla kyseeseen. Myös luomukananmunien tuotannon aloittaminen kiinnostaa.
Mahdolliset yhteydenotot sähköpostitse: tuire.jaakkola@hotmail.com
(Päivitetty 03/2020)
