Avaa valikko Valikko

Maatalousyhtymä Uusi-Kouvo, Juho Uusi-Kouvo, Punkalaidun

Maatalousyhtymä Uusi-Kouvo toimii Juho Uusi-Kouvon sekä vaimonsa Sannin luotsaamana Kangasniemen tilalla Punkalaitumella. Tilalla on viljelyalaa noin 200 hehtaaria. Luomutilaksi siirtyminen on tapahtunut 90-luvulla. Tätä ennen tilalla on ollut kanoja, joista luovuttiin vuonna -95 ja sikoja, joiden pidosta luovuttiin vuonna 2002. Nykyään tilalla on pääasiassa emolehmä tuotantoa. Punkalaitumen päätilalla on yksi pihatto ja toinen sijaitsee Huittisten Huhtamossa. Omat vasikat kasvatetaan loppuun asti. Kaikki tuotanto myydään tällä hetkellä lihatalo Atrialle.

Viljelykierto on lohkojen sijainnista riippuen kolme-viisivuotinen. Kierto etenee säilörehunurmen kautta härkäpapuun, viljoista syysruisvehnän ja kauran kautta takaisin nurmelle. Pysyviä laitumia on hieman yli 40 hehtaaria ja ne perustetaan suojaviljaan jonka eläimet laiduntavat. Oman tilan rehun lisäksi viljaa on välillä mennyt myyntiin.

Urakointina Uusi-Kouvo tekee niittoa, paalausta ja karhotusta. Urakointina ostetaan viljan kylvöt ja puinti sekä lannan levitys teetetään urakointina.

Uusi-Kouvoa kiinnostaa yhteiskoneen hankinta. Muutenkin yhteistyö on hyvä asia, toteaa Uusi-Kouvo, jonka suunnitelmiin mahtuu myös ajatus uuden peltoalan vuokrauksesta.

Yhteydenotot Juho Uusi-Kouvo p. 050 4024 041, juho@uusi-kouvo.fi