Yli-Kuljun tila, Eeva Naperoinen, Rauma

"Yli-Kuljun luomutila Rauman Lapissa on ollut kumppanillani Keithillä ja minulla luomuviljelyssä vuodesta 2011. Tätä ennen pellot olivat kuolinpesän omistuksessa ja naapureille vuokrattuna. Joku raskauden jälkeinen mielenhäiriö sai meidät kiinnostumaan peltojen omistuksesta ja luomuviljelystä. Tila on aikoinaan ollut suuri kantatila, mutta vuosisatojen ja -kymmenien saatossa pinta-ala on pienentynyt. Menneiden sukupolvien erilaisten elämänvaiheiden jäljiltä pellot ja tuotantorakennukset olivat ”mielenkiintoisessa” kunnossa tilan ostaessamme. Pienestä peltoalasta, tuotantorakennusten ja koneiden puutteesta sekä omasta arvomaailmasta johtuen luomutuotanto ja erikoistuminen tuntuivat hyvältä ratkaisulta.

Intohimoisena marjojen syöjänä olin kaipaillut luomumarjoja, mutta koska niiden saatavuus oli heikkoa, piti tähänkin hommaan ryhtyä itse. Pistimme viljelyyn luomumansikkaa ja -vadelmaa, otimme muutaman ylämaankarjan lehmän maisemanhoitajiksi ja laiduntajiksi ja hiukan lannoitteen tuottajiksikin.

Kolme pientä lasta ja paljon käsityötä vaativa luomutila oli alussa haastava kombinaatio, joten alussa päädyimme marjojen itsepoimintaan. Ensimmäinen satovuosi oli huima menestys ja sen jäljiltä meillä onkin perheitä ja ihmisiä, joiden jokavuotisiin perinteisiin kuuluu tärkeänä osana käynti mansikkapellolla. Viljelijälle se on sitä tuottoa, jolle ei voi mitata arvoa; näkee vuodesta toiseen samat ihmiset, heidän lastensa kasvun ja perinteiden siirtyvän jo toisellekin sukupolvelle. Osan asiakkaiden kanssa on jopa ystävystytty. Ensimmäisen vuoden jälkeen satovuodet ovat vaihdelleet; huipulta on päädytty ankarasti tappiollisiin vuosiin, kun sääolosuhteet ovat vuoroin sekä kuivattaneet että homehduttaneet marjoja niin, että poimittavaa ei juuri ole ollut.

Luomumansikan viljely on täydellisen hölmön ihmisen hommaa. Muokkaus, muovitus ja kasteluletkut saadaan tilallamme hoidettua koneellisesti. Sen sijaan taimien istutus, rikkojen torjunta ja poiminta ovat käsityötä. Penkissä käytettävä muovi ei todellakaan estä rikkojen kasvua 100 prosenttisesti, joskus vain 10 prosenttisesti. Nykyisin olen poiminut valmiiksi marjoja myös tilauksesta, joten toukokuusta alkaen syksyyn saakka kyykin epäergonomisissa asennoissa mansikkapellolla lähes vuorokauden ympäri. Ruoholeikkuu riviväleistä on nykyisin ulkoistettu omalle kasvaneelle lapsityövoimalle.

Tällä hetkellä mansikka-alaa on noin hehtaari, jonka saamme juuri ja juuri (huonosti) hoidettua ilman ulkopuolista apua, eli alan lisäämiseen ei ole resursseja, eikä työvoiman palkkaaminenkaan ole tällä kokemuspohjalla mitenkään relevantti vaihtoehto. Mansikka on ehdottomasti tilan suurin tulojen tuoja, joten huono mansikkavuosi tarkoittaa katastrofaalista tilannetta. Työ tilan ulkopuolella on muutamaan otteeseen ollut molemmille vanhemmille ainut vaihtoehto. Toisen on oltava jatkuvasti joka tapauksessa tilan ulkopuolisessa työssä.

Vadelmapellolla työasento vaihtuu miellyttävästi pystymmäksi. Rikkojen torjunta ei ole niin justiinsa, sillä kasvuun päästyään vadelmat tukahduttavat rikat tehokkaasti. Rivivälien leikkurointi ja taimien tukeminen ovat poiminnan lisäksi eniten työtä vaativat vaiheet. Työ on kaikkinensa kuitenkin miellyttävää vaihtelua mansikkapellolla tehtävälle työlle.

Koska tilamme tuotanto on avomaan tuotantoa, vaikuttaa sää merkittävästi työn ja sadon määriin. Marjojen lisäksi viljelyssä on ollut pieni ala hernettä, auringonkukkaa, pensasmustikkaa ja parsaa, mutta näistä on saatu lähinnä vain työn iloa. Pääni pursuaa uusia luomuideoita. Harmillisesti huono kannattavuus kuihduttaa monet ideat pelkiksi oman kasvimaan helmiksi. Tilan kannattavuus vaihtelee vuodesta toiseen, mutta kovin tarkasti ei asiaa kannata laskeskella. Konekanta on kuitenkin saatu kasvatettua sellaiseksi, että työt saadaan tehtyä, eikä kiireisenä keväänä tarvitse odotella, josko urakoitsija ehtii vai eikö ehdi paikalle.

Luomutuotannossa on erityisen myönteistä, että kokee tekemänsä työn merkitykselliseksi. On paljon asiakkaita, joille sopii ainoastaan luomumarjat. Tavanomaisista tulee jos jonkinlaisia oireita, mutta luomumarjoista ei. Lisäksi se, että saa elää arvojensa mukaista elämää ja tehdä fyysistä työtä ulkona on elämänlaatua nostattavaa. Itsepoiminta tuo oman mausteensa, jonka ansiosta joka vuosi tulee merkityksellisiä kohtaamisia ihmisten kanssa, tarinoita kerrottavaksi ja kohtaloita pohdittavaksi."

Kirjoituksen laati 9/2021 Eeva Naperoinen

• 
• 
• 
•